Kontin siirto terminaalissa

Ilmastonäkökulma tukee rautatierahdin kasvua

EU:n ilmastotavoitteet ajavat kuljetuksia kohti vihreämpiä vaihtoehtoja. Yhtenä tavoitteena on, että yli 300 km:n pituiset tavarankuljetukset siirretään maanteiltä muihin liikennemuotoihin, kuten rautatie- tai vesiliikenteeseen. Tavoitteena on 30 prosentin siirtymä vuoteen 2030 ja yli 50 prosentin siirtymä vuoteen 2050 mennessä. Suomessa tavoitteeseen pääseminen edellyttää maantie- ja rautatiekuljetusten yhdistämismahdollisuuksien parantamista.

Kombiterminaalien verkosto siirtymän tukena Ruotsissa

Ruotsissa on onnistuttu vähentämään kotimaan liikenteen kasvihuonepäästöjä 20 prosenttia vuodesta 2005. Samaan aikaan Suomessa vähennys on puolet pienempi. Raskaan liikenteen ilmastopäästöjä on Ruotsissa vähennetty mm. siirtämällä maantierahtia juniin. Siirtymää on toteutettu sekä kuljettamalla rekkoja junissa että lisäämällä rautateiden konttikuljetuksia.

Ruotsissa on arviolta 30 sisämaan sataman tavoin toimivaa kombiterminaalia, jotka mahdollistavat juna- ja maantiekuljetusten yhdistämisen. Verkkokauppajätti Amazon sijoitti Ruotsin varastonsa tällaisen sisämaan sataman läheisyyteen Eskiltunan logistiikka-alueelle.

Logistiikka-alalla vahva usko rautatierahtiliikenteen kasvuun 

Kun Taloustutkimus tutki alkuvuodesta Kouvola Innovation Oy:n toimeksiannosta logistiikka-alan toimijoiden näkemyksiä rautatiekuljetuksista, ja 90 prosenttia haastatelluista arvioi ilmastopolitiikan lisäävän rahdin määrää rautateillä. 40 prosenttia haastatelluista uskoo rautatiekuljetusten kasvavan merkittävästi. Vaikka alan toimijoilla on vahva usko rautatierahtiliikenteen kasvuun, ei ilmastotekijä kuitenkaan vielä ohjaa kysyntää, vaan kustannukset ovat tärkein kysyntään vaikuttava tekijä.

Aasian ja Euroopan välisiä kuljetuksia kommentoitiin mm. arvioimalla hintaa, matka-aikaa ja ilmastovaikutuksia: ”Merikuljetusten etuna on hinta; haittoina matka-aika, ilmastovaikutukset ja kuljetusten kosteus.”

Loistava sijainti 

Taloustutkimuksen haastattelemat logistiikka-ammattilaiset pitävät Kouvolan sijaintia loistavana. Yhteyttä Venäjälle ja Aasiaan pidetään kilpailuvalttina ja asemaa Suomen raiteiden rahtiliikenteessä hyvänä. Kouvolan sijaintia pidetään keskeisenä myös Suomen sisäisten kuljetusten kannalta. Haastatellut arvioivat Kouvola RRT rautatie- ja maantieterminaalin tulevien tavaravirtojen liikkuvan erityisesti HaminaKotkan, Vuosaaren ja Länsirannikon satamiin, Ruotsiin ja Norjaan sekä Oulun seudulle tai vastaavasti Kouvolan kautta Baltiaan, Venäjälle ja pidemmälle Aasiaan.

Monipuolinen logistiikkaekosysteemi 

Kouvola on kotimaan tavaraliikenteen ja kansainvälisen rautatieliikenteen keskittymä. Sen ydin muodostuu yritysverkostosta, josta on kasvanut merkittävä varasto-, terminaali-, huolinta- ja lisäarvopalveluiden keskittymä. Yritystoiminnan lisäksi Kouvolaan on syntynyt vahva osaamisklusteri alan opetuksen ja tutkimus- ja kehitystoiminnan myötä. Rakenteilla oleva Kouvola RRT tarjoaa erityisesti rautatielogistiikkaan sekä multi- ja intermodaalikuljetuksiin keskittyvään TKI-toimintaan ainutlaatuisen oppimisympäristön.

Kouvolassa voi logistiikkaa opiskella kaikilla koulutusasteilla. Kouvolan seudun ammattiopistossa (KSAO) on mahdollista suorittaa logistiikan perustutkinto, joka valmistaa joko varasto- tai kuljetustehtäviin. Kouvolan Rautatie- ja aikuiskoulutus (KRAO) on alan suurin kouluttaja Suomessa. KRAO kouluttaa vuosittain yli 1500 opiskelijaa erilaisissa radanpidon- työturvallisuuden-, työpaikkaohjauksen ja rautatieliikenteen koulutuksissa. Väyläviraston Ratatekninen oppimiskeskus (ROK) puolestaan on maailman modernein rautatiealan oppimiskeskus, jonka toiminnan lähtökohtana on ratateknisen osaamisen ja rataturvallisuuden varmistaminen valtakunnallisesti. Logistiikka ja merenkulku on paitsi koulutusala, myös yksi Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulun (XAMK) TKI-toiminnan vahvuusaloista. LUT yliopiston Kouvolan yksikkö puolestaan profiloituu kansainvälisen kaupan ja logistiikan osaajana.

Yritysverkoston sekä opetus-, tutkimus- ja kehitystoimijoiden myötä Kouvolalla on mahdollisuudet kehittyä entistäkin vahvemmaksi logistiikan keskittymäksi. Taloustutkimuksen selvityksen mukaan on tärkeää, että Kouvolaan saadaan syntymään ekosysteemikeskittymä, joka palvelee monipuolisesti kaikenlaisia kuljetuksia. Edellytykset tällaisen keskittymän syntymiselle ovat erinomaiset.

 

Rakenteilla oleva Kouvola RRT on Suomen ainoa EU:n liikenteen TEN-T-ydinverkon rautatie- ja maantieterminaali ja osa Euroopan laajuisen liikenneverkon kehittämistä. Rakenteilla olevalla alueella Kouvolan logistiikan palvelutaso nostetaan vastaamaan EU:n tavoitteita. Kouvola RRT rautatie- ja maantieterminaali otetaan käyttöön alkuvuodesta 2023. 

Scroll to top